maanantai 15. huhtikuuta 2013

Tikrulaiset jo esikouluikäisiä!

Tikrun ipanat täyttivät tänään jo 8 viikkoa. Paljon on tapahtunut kahdessa viikossa eli sitten viimeisten kuulumisten jälkeen. On taas harjoiteltu kynsien leikkaamista ja jouduttu syömään matolääkettä (yäk!), onnistuttiin molemmissa operaatioissa kuitenkin ihan hyvin. Porukka on hyljännyt täysin synnyinpaikkansa eli makuuhuoneen ja ottanut tukikohdakseen työhuoneen. Ollaanhan sitä jo niiiin isoja kisulapsia, että lastentarhasta piti siirtyä esikoululaisiksi :) Tikru-mammakaan ei enää avusta ruokailussa (maitobaari on suljettu) ja pesupuuhissa, vaan katselee sivusta ja opastaa pentuja hoitamaan itse itsensä.

Aikuiset kisut ovat pentujen tilanvalloituksen myötä joutuneet väistymään kehräävien pienokaisten tieltä tutuilta nukkupaikoiltaan eli työhuoneen sohvan mukavista kissapedeistä. Ruusunen päätti aluksi muuttaa saunan lauteille nukkumaan, mutta nyt kaikki aikuiset nauttivat kun saavat taas nukkua kanssani (siis päälläni) makuuhuoneessa. Aikuisilla oli muitakin iloja: kaikki neljä leikkaamatonta tyttöä päättivät samaan aikaan haluta myös omia pentuja, Tikru mukaanlukien. Meillä oli melkoiset miukujaiset viime viikolla... Taisi syynä olla herrasmieskolli Velmu Senior, joka piipahti meillä hoidokkina pari päivää. Velmu on kuitenkin kihlautunut aivan toisen tytön kanssa, joten omille tytöilleni komea Velmu jää vain haaveeksi.

Tikrulaiset on nyt virallisesti nimetty ja ne ovat saaneet Kissaliiton rekisterikirjat. Pojat ovat Domino ja Domingo, kilpikonnatäplikäs tyttö on Dianella ja punatäplikäs tyttö on Di'Anna. Nimesin sen itsekkäästi itsekseni :). Pentujen tassuissa riittää vauhtia reilusti ja tästä se edelleen kiihtyy... Ruoka maittaa eikä se paina tassuissa lainkaan, vaikka kaikki ovat jo ylittäneet kilon painon.

Tänään onnittelen vielä edellisiä Tikrulaisia 1-vuotissyntymäpäivien johdosta: onnittelut Calle "Viherin Kunkku", Elma ja Velmu Junior!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti